Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?
Vastaus tähän on hyvin usein, että ei mitään. Life goes on.
Oletko koskaan miettinyt mitä rohkeus on? Toisaalta, mitä pelko tarkoittaa?
Yksi aikojemme suurista filosofeista, Aristoteles, määritteli rohkeuden yhdeksi neljästä kardinaalihyveestä, joiden varaan koko inhimillisyytemme perustuu. Kolme muuta ovat viisaus, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus.
Seuraavaksi tarkastellaan hieman tarkemmin rohkeutta ja toisaalta myös pelkoa. Nämä kaksi, kun kulkevat usein rinnakkain, sillä yksinkertainen määritelmä rohkeudelle on tehdä asioita, joiden tekeminen aiheuttaa meissä pelkoa.
Mitä rohkeus on?
Rohkeus ei suinkaan ole sitä, ettei mikään pelota. Rohkeus on sitä, että uskaltaa tarttua tuumasta toimeen, siitä huolimatta, että pelottaa. Rohkeus on sitä, että uskallat laittaa itsesi oman elämäsi etusijalle. Rohkeus on sitä, että uskallat ottaa harppauksen tuntemattomaan. Rohkeus on sitä, että uskallat tehdä asioita, joiden tiedät olevan sinulle joko lyhyellä tai pitkällä aikavälillä hyväksi.
Rohkeutta usein ihaillaan ja sitä pidetään arvostettavana piirteenä ihmisessä. Historiankirjat ovatkin täynnä sankaritarinoita, joissa rohkeat ihmiset tekevät poikkeuksellisia asioita peloistaan huolimatta. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että yhtä arvostettavaa on olla rohkea arjen tiimellyksessä. Vaatii rohkeutta ottaa lopputili pitkästyttävästä työstä tai opiskella täysin uusi ammatti. Vaatii rohkeutta aloittaa uusi harrastus, jonka perusteista ei ole pienintäkään hajua. Vaatii myös rohkeutta pyytää sitä viehättävää henkilöä treffeille, jonka hymystä olet hurmaantunut jo pidemmän aikaa.
On myös syytä muistaa, että rohkeus on jokaisen henkilön subjektiivinen kokemus. Se, mikä vaatii toiselta huomattavaa rohkeutta ja ponnistelua, voi toiselle olla täysin itsestään selvää ja luontaista. Tästä syystä on tärkeää ymmärtää, että kahden henkilön välisen rohkeuden vertailu on jokseenkin turhaa, sillä he tarkastelevat asiaa omista näkökulmistaan ja omien kokemustensa pohjalta. Vai mitäpä mieltä olet, kumpi on rohkeampaa: syödä saksanpähkinä vai pala ruisleipää? Nyt ehkä ihmettelet, että olipa tyhmä kysymys. Mutta ajattelepa asiaa sellaisen henkilön näkökulmasta, joka on lapsena meinannut tukehtua syödessään saksanpähkinää. Toisaalta taas tuo henkilö, jolle pelkän saksanpähkinän pitäminen suussa aiheuttaa lievän paniikkikohtauksen voi olla erittäin pätevä base-hyppääjä. Sen sijaan pelkkä ajatus base-hypystä pilvenpiirtäjän kattoterassilta saa meidän monen puntit tutisemaan.
Rohkeutta on siis monenlaista, mutta kaikki yhtä arvokasta.
Entäpä sitten pelko?
Pelko nähdään valitettavan usein heikkouden merkkinä. “Älä pelkää” – tuo fraasi, jonka me kaikki olemme kuulleet monta kertaa, monesta eri lähteestä. Pelkoa ei kuitenkaan kannata karttaa pakokauhuisella tavalla. Eikä siinä ole mitään väärää tai outoa, jos tunnet pelkoa jotain asiaa kohtaan, olipa se mikä asia tahansa. Jos jokin asia pelottaa sinua, se vain kertoo siitä, että tuossa asiassa on ehkä jotain sinulle vierasta tai uutta. Sinulla voi olla huonoja, traumaattisia kokemuksia kyseisestä asiasta tai sitten siinä voi olla vain jotain, mitä et täysin ymmärrä ja siitä syystä sinua pelottaa kohdata tuo tuntematon. Mutta tämä ei missään nimessä ole merkki siitä, että olet heikko tai huono yksilö. Pelko on luonnollista. Omista peloistaan puhuminen on rohkeaa ja niiden kohtaaminen vasta todellista rohkeutta vaatiikin.
Se, että pelottaa, ei ole merkki heikkoudesta, se on pikemminkin merkki siitä, että olet täysin inhimillinen yksilö, joka on kykenevä tuntemaan erilaisia tunteita.
Lopuksi vielä yksi vinkki
Seuraavan kerran kun jokin asia pelottaa sinua, pysähdy hetkeksi, hengitä syvään ja mieti, miksi tuo asia herättää pelkoa sinussa? Mitkä ovat mahdollisesti niitä syitä, joiden takia tuo asia saa sinun kämmenesi hikoilemaan, pulssisi kohoamaan ja joiden takia mieluummin tekisit U-käännöksen kohti tuttua ja turvallista? Mikäli pääset käsiksi näihin juurisyihin, voit halutessasi aloittaa matkasi kohti tuon pelon voittamista. Pienin askelin ja yksi askel kerrallaan voit onnistua voittamaan tuon pelon ja tulla jopa mestariksi kyseisen asian suhteen.
Eräs kysymys, jonka avulla voit kerätä rohkeutta ja voimaa pelkojesi kohtaamiseen ja voittamiseen, on kysyä itseltäsi: Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?
Vastaus tähän on hyvin usein, että ei mitään. Life goes on.
Ole siis rohkea, tai älä ole. Uskalla kohdata pelkosi, tai älä uskalla. Muista, että olet joka tapauksessa hyvä ja arvokas yksilö. Jos kuitenkin joku päivä onnistut voittamaan pelkosi, niin varoitamme jo etukäteen, että se tunne, jonka siitä saat, voi olla yksi parhaista tunteista, joita tulet koskaan tuntemaan.